Mitä on kognitiivinen psykoterapia?

Mitä kognitiivinen psykoterapia on?
Kognitiivinen psykoterapia on tavoitteellista yhdessä tutkimista
Kognitiivinen psykoterapia on tutkimuksissa todettu tehokkaaksi
Kognitiivinen psykoterapia voi olla lyhyttä tai pitkää
Masennuksen kognitiivinen psykoterapia
Ahdistuksen kognitiivinen psykoterapia
Kognitiivisen psykoterapian integratiivisia sovelluksia
Kognitiivis-konstruktivistinen psykoterapia
Tunnesuuntautunut psykoterapia
Skeematerapia
Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT)
Hyväksyvän tietoisen läsnäolon menetelmä osana kognitiivista psykoterapiaa
Lasten kognitiivinen terapia
Nuorten kognitiivinen terapia
Kognitiivinen pari- ja perheterapia
Kognitiivinen psykoterapia Suomessa

Mitä kognitiivinen psykoterapia on?

Kognitiivinen psykoterapia sisältää useita psykoterapiamuotoja. Näillä on yhteiset juuret, mutta painotukset ja työskentelytavat vaihtelevat.

Keskeisiä terapiatyöskentelyn kohteita ovat asiakkaan haittaa tuottavat ajatukset ja uskomukset ja niihin liittyvät hankalat tunteet. Kognitiivisen psykoterapian perusajatuksena on, että ajatukset ja tunteet liittyvät toisiinsa ja että muokkaamalla ajatuksia joustavampaan suuntaan saadaan aikaan muutosta myös tunnekokemuksessa. Terapiassa myös kokeillaan ja harjoitellaan uudenlaista käyttäytymistä ja toimintatapoja. Kognitiivisessa psykoterapiassa voidaankin hyödyntää erilaisia käyttäytymisterapian työtapoja, esimerkiksi altistusta.

Kognitiivinen psykoterapia on tavoitteellista yhdessä tutkimista

Kognitiivisessa psykoterapiassa tavoitteena on auttaa asiakasta itse oivaltamaan, ymmärtämään omaa kokemusmaailmaansa ja käyttäytymistään ja sitten löytämään keinoja näiden muuttamiseen myös käytännössä. Terapiatyöskentelyn lähtökohtana on aina asiakkaan henkilökohtainen, ainutkertainen kokemus.

Terapiassa asiakas ja terapeutti tutkivat asiakkaan ongelmallista kokemusta lähtien usein liikkeelle jostakin tietystä arkielämän konkreettisesta tilanteesta. Miten ongelmallinen kokemus laukeaa? Mitä tunteita asiakas silloin kokee? Mitä hän ajattelee? Millaisia mielikuvia hänellä on mielessään? Aktivoituuko jokin uskomus? Millaisia toimintayllykkeitä hänellä on? Millaisten turva- tai selviytymiskeinojen avulla hän yrittää tulla toimeen?  Miten hän käyttäytyy? Mitkä ovat käyttäytymisen seuraukset? Asiakas ja terapeutti pyrkivät tunnistamaan ja ymmärtämään, miten nämä kokemuksen eri puolet liittyvät  toisiinsa ja vaikuttavat toinen toisiinsa aiheuttaen psyykkistä huonovointisuutta.

Kognitiivinen psykoterapia on yhteispeliä, jossa asiakas ja terapeutti työskentelevät yhdessä määriteltyjen tavoitteiden eteen. Terapeutti perehdyttää asiakkaan valitun hoitomuodon tapaan ymmärtää psyykkisiä vaikeuksia sekä terapian peruskäsitteisiin ja työtapoihin. Näin asiakas ja terapeutti pystyvät tekemään mahdollisimman tasavertaista yhteistyötä. Terapeutti on kuin asiakkaan myötäelävä rinnalla kulkija, joka erityisesti kyselemällä ja yhdessä harjoitellen auttaa asiakasta löytämään joustavampia toimintatapoja ja siten voimaan paremmin.

Kognitiivinen psykoterapia on tutkimuksissa todettu tehokkaaksi

Kognitiivinen psykoterapia on teorianmuodostuksessaan aina nopeasti ottanut huomioon tieteellisen perustutkimuksen merkittävät tutkimustulokset ja omaksunut ne omien selitysmalliensa taustaksi. Lisäksi kognitiivisen psykoterapian eri sovelluksia on tutkittu paljon, ja ne on tutkimuksissa havaittu hyödyllisiksi ahdistus- ja masennusoireista kärsivien ja monien muiden häiriöiden hoidossa. Omat sovelluksensa on kehitetty mm. psykoosisairauksien, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, pakko-oireisen häiriön, pitkäkestoisen ja toistuvan masennuksen, traumojen, joidenkin persoonallisuushäiriöiden, psykosomaattisten oireiden, riippuvuusongelmien ja unihäiriöiden hoitoon sekä erilaisiin erityiskysymyksiin kuten ikääntyneiden hoitoon, kehitysvammaisten ja neurologisten sairauksien ja oireiden hoitoon.

Käypä hoito -suositukset

depressio, epävakaa persoonallisuushäiriö, skitsofrenia, traumaperäinen stressireaktio, unettomuus

Kognitiivinen psykoterapia voi olla lyhyttä tai pitkää

Kognitiivinen psykoterapia kehitettiin alun perin lyhytterapiaksi. Joskus 6-8 tapaamista voi riittää muutoksen aikaansaamiseksi. Pitkä psykoterapia taas voi kestää useampia vuosia.

Kognitiivisessa psykoterapiassa asiakas ja terapeutti tapaavat yleensä kerran tai kahdesti viikossa. Terapiaistunto kestää tavallisesti 45-50 minuuttia kerrallaan.

Masennuksen kognitiivinen psykoterapia

Kognitiivisen psykoterapian isä Aaron Beck havaitsi, että masennuksen laukaisee usein tapahtuma, jonka henkilö itse mieltää menetyksenä tai epäonnistumisena. Hän huomasi, että masennuttuaan ihminen alkaa nähdä itsensä, toiset ihmiset ja tulevaisuuden kuin mustien lasien läpi. Kognitiivisessa psykoterapiassa ajatellaan, että masennukselle alttiin ihmisen elämänhistoriaan sisältyy kokemuksia, jotka ovat tallentuneet hänen muistiinsa elintärkeinä menetyksinä. Kun henkilö sitten joutuu uuteen tilanteeseen, joka ehkä etäiselläkin tavalla muistuttaa tätä alkuperäistä menetystä, varhaisemmat muistot menetyksestä, vaille jäämisestä tai epäonnistumisesta tulevat hänen mieleensä. Nämä alkavat vaikuttaa kielteisellä tavalla kaikkeen, mitä hän havaitsee ja millaisia päätelmiä hän havaintojensa pohjalta tekee. Tämänkaltaisen tiedonkäsittelyn ymmärretään johtavan masennuksen oireiden ilmaantumiseen.

Aaron Beck loi myös perususkomuksen käsitteen. Uskomus on kuin linssi tai suodatin, jonka läpi henkilö siivilöi tietoa myös uudessa tilanteessa. Esimerkiksi ihminen, joka on lapsuuden- ja nuoruudenaikaisten kokemustensa seurauksena oppinut uskomaan olevansa puutteellinen ja muita huonompi, tulkitsee myös uudet tapahtumat tämän perususkomuksensa suodattamana. Hän on altis uusissakin tilanteissa kiinnittämään huomionsa ennen muuta seikkoihin, jotka tukevat hänen uskomustaan itsestä huonona. Hän on taipuvainen jättämään vastaavasti huomiotta ne puolet, jotka eivät sovi hänen olemassa olevaan uskomukseensa.

Ville, 55-vuotias kuorma-autonkuljettaja, koki olonsa alavireiseksi. Mikään ei tuntunut enää huvittavan. Hän oli jatkuvasti väsynyt eikä saanut tartuttua töihin. Villen oma kuljetusfirma oli mennyt konkurssiin laman aikana, ja hän joutui tekemään pitkää päivää toisen palveluksessa saadakseen velat maksettua. Nähdessään kadulla entisen asiakkaansa hän vaihtoi kadun puolta. Terapiaistunnossa Ville kertoi entisen asiakkaansa kohtaamisesta (tilanne), joka laukaisi kurjan masennusolon (hankala tunne). Hän muisti mielessään välähtäneen: ”Olen säälittävä”, ”täysi epäonnistuja” ja ”en voi tavata tuttuja, he halveksivat minua” (välittömiä, automaattisia ajatuksia). Terapeutin kanssa keskustellessaan Ville tunnisti myös kokevansa, että ”miehen on kyettävä pitämään talous kunnossa ja elättämään perheensä kunnialla” ja että ”jos mies ei pärjää, hän on arvoton” (ehdottomia uskomuksia ja elämää ohjaavia sääntöjä). Kun Ville ja terapeutti pohtivat, miten tällaiset uskomukset olivat Villelle kehittyneet, he havaitsivat niiden taustalla vaikuttavan lapsuuden asuinseudun ja isän kunnon miehen mallin: pitää pärjätä omillaan (perususkomusten ja elämää ohjaavien sääntöjen taustatekijöitä).

Villen ja terapeutin tutkiessa Villen välittömiä ajatuksia he huomasivat näiden olevan hyvin ehdottomia. Kun Ville arvioi ajatuksiaan uudelleen terapiassa, hän pohti, jättikö hän huomioimatta asioita, joissa oli onnistunut, tekikö hän yhdestä asiasta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, katsoiko hän itseään liian mustavalkoisesti ja olisiko hän ehkä voinut ajatella itsestään ja tilanteestaan myös muulla tavalla.

Ville havaitsi, että ajatukseen ”epäonnistuin yrityksen kanssa, mutta teen nyt ahkerasti töitä” (vaihtoehtoinen, toimiva ajatus) liittyvä tunne oli selvästi kevyempi kuin välittömiin ajatuksiin liittynyt kurja masennusolo.

Masennusnimike kattaa useita keskenään hieman erilaisia masennussairauksia. Tavallista masennusta, toistuvaa masennusta ja kroonista masennusta varten on kehitetty omat työtapansa. Kroonisen masennuksen hoitomallissa kiinnitetään erityistä huomiota ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa esiintyviin masennusta ylläpitäviin uskomuksiin ja toimintatapoihin. Masennuksen toistumisen ehkäisyyn suunniteltu hoitomalli yhdistää kognitiiviseen työskentelyyn tietoisen läsnäolon taitoja (mindfulness), joiden avulla pyritään erityisesti vähentämään mielialan laskua herkästi voimistavaa murehtivaa ajattelua. Tietoisen läsnäolon taitojen avulla vahvistetaan tähän hetkeen keskittymistä ja omien erilaisten tunnekokemusten sallimista.

Masennukseen voi myös liittyä muita sairauksia, kuten ahdistuneisuushäiriö, persoonallisuushäiriö tai päihdehäiriö, jotka myös kannattaa huomioida psykoterapiassa. Terapiatyöskentelyn lähtökohtana on aina asiakkaan oma ainutlaatuinen kokemus ja elämänhistoria.

Ahdistuksen kognitiivinen psykoterapia

Ahdistushäiriöiden kognitiivisessa terapiassa tutkitaan myös ihmisen tapaa havaita ja tulkita erilaisia kokemuksia tai tilanteita. Ahdistuneena ihminen on ylivirittynyt havaitsemaan erilaisia uhkia ja tulkitsemaan erilaisia asioita, kuten kehon tuntemuksia tai tilanteita vaarallisiksi.

Virpi, 22-vuotias opiskelija, kärsi voimakkaista ahdistuskohtauksista, joiden pelossa hän oli alkanut vältellä kaupungilla yksin liikkumista. Ihmisjoukot ja paikat, joista oli vaikea päästä nopeasti pois, tuntuivat hänestä pelottavilta. Ruuhka-aikana kaupan kassajonossa seisoessaan hän huomasi sydämensä alkavan lyödä nopeammin, huolestui siitä ja huomasi alkavansa hikoilla. Päässä tuntui oudolta, häntä huimasi, ja hän pelkäsi pyörtyvänsä. Hän ryntäsi ulos kaupasta jättäen tavarat kassalle.

Terapeutin kanssa keskustellessaan Virpi tunnisti, miten kassajonossa odottaminen laukaisi hänessä epämukavaa oloa ja sydämen lyöntien tihenemisen ja miten hän hätääntyi havaitessaan tällaisia muutoksia itsessään. Virpi ja terapeutti piirsivät paperille Virpin paniikkikohtauksen noidankehän, jossa kehon tuntemukset ja hätääntyminen niistä voimistivat toinen toisiaan. Terapeutti kertoi, että hätääntyminen lisää stressihormonien erittymistä kehossa, mistä seuraa monenlaisia ruumiillisia tuntemuksia. Terapeutti kertoi lyhyesti kognitiivisen psykoterapian tavasta ymmärtää paniikkikohtauksia: keskeistä on pelko vakavan sairauden puhkeamisesta, sekoamisesta tai kontrollin menettämisestä ja ruumiin tai mielen tuntemusten tulkitseminen merkiksi tällaisesta. Virpi alkoi pohtia, kuinka hän kiinnitti paljon huomiota omaan oloonsa ja tuntemuksiinsa ja huolestui niistä. Hän pelkäsi sairastumista. Hän huomasi ajatelleensa: ”Minussa tapahtuu jotain kamalaa. Pyörryn, jos jään tähän. On lähdettävä pois ja turvaan” (katastrofitulkinta). Virpi ja terapeutti tutkivat myös, millaisia strategioita Virpi oli kehittänyt yrittäessään välttää kokemasta ahdistusta (turvakäyttäytymiset). Hän vältti yksin kaupungille menemistä ahdistuskohtauksen pelon takia.

Ahdistushäiriöihin liittyy pelokasta huomion suuntaamista erilaisiin mahdollisiin uhkiin, korostunutta tilanteiden tulkitsemista uhkaaviksi sekä monenlaisia yrityksiä välttyä kokemasta ahdistusta. Kaikkia näitä voidaan tutkia ja muokata terapiassa. Lisäksi monet ahdistukseen taipuvaiset uskovat olevansa jollakin tavalla avuttomia tai kyvyttömiä selviytymään. Tällaista negatiivista sisäistä puhetta voidaan terapiassa muokata niin, että painopiste siirtyy huolen sijasta selviytymiseen. ”En selviä tästä”-ajatuksen tilalle voi tulla ”minua ahdistaa, mutta se ei ole vaarallista, vaikka tuntuukin ikävältä. Voin jäädä tähän tilanteeseen yhdessä ahdistukseni kanssa.”

Pelko- ja ahdistusoireita voidaan lievittää altistusharjoituksilla. Se tarkoittaa sitä, että ihminen kohtaa pelkäämänsä asian tai ahdistuksensa asteittain. Metrokammoinen voi ajaa ensin yhden pysäkinvälin ja jäädä pois, sitten kaksi ja niin edelleen. Asiakas ja terapeutti suunnittelevat yhdessä sopivasti mitoitettuja, ei liian rankkoja, altistustapoja. Kun ihminen altistuu pelkäämilleen asioille tai ahdistukselleen, alkaa pitkällä aikavälillä syntyä uudenlaista sisäistä puhetta: ”ei se niin vaarallista ollutkaan. Selvisin, vaikka minua ahdisti”.

Kognitiivisen psykoterapian integratiivisia sovelluksia

Seuraavissa kappaleissa kuvataan lyhyesti muutamia kognitiivisen psykoterapian piiristä kehittyneitä psykoterapiamuotoja. Nämä integratiiviset terapiasovellukset määritelmänsä mukaisesti yhdistävät erilaisia teorioita ja/tai työtapoja.

Kognitiivis-konstruktivistinen psykoterapia

Samasta häiriöstä, esimerkiksi masennuksesta, kärsivillä on tiettyjä yhtäläisyyksiä, kuten samoja oireita. Kuitenkin se merkitys, jonka ihminen ongelmalliselle kokemukselleen antaa, muotoutuu aina yksilöllisesti. Kognitiivis-konstruktivistisessa lähestymistavassa pyritään tutkimaan ja ymmärtämään yksilön tapaa antaa merkityksiä kokemuksilleen, hänen henkilökohtaisia tulkinta- ja reagointitapojaan. Terapian tavoitteena on löytää uudenlainen suhde ongelmalliseen kokemukseen. Tämä mahdollistuu mm. asiakkaan saadessa välineitä itsehavainnointiin.

Terapiassa tutkitaan mm. asiakkaan varhaisia kiintymyssuhteita, vuorovaikutusmallien kehittymistä ja minäkuvia. Muutoksen ymmärretään tapahtuvan uudenlaisten tunnekokemusten syntyessä. Siksi tunteet ovat terapiatyöskentelyn keskiössä: tavoitteena on mm., että asiakas oppii ottamaan aidot tunteensa todesta ja rohkaistuu ilmaisemaan niitä.  Aiemmin ehkä poissuljettujen tunteiden tunnistaminen ja hyväksyminen voivat olla tärkeitä teemoja terapiassa.

Asiakkaan ja terapeutin suhteella on keskeinen merkitys kognitiivis-konstruktivistisessa työskentelyssä. Terapian yhtenä tavoitteena on luoda uudenlainen kasvu- ja kehitysympäristö, jossa aiempien vuorovaikutussuhteiden tuottamia ongelmia on mahdollista korjata.

Kognitiivis-konstruktivistinen terapia toteutuu usein pitkänä terapiana. Se voi kestää vuoden tai useampia vuosia. Terapia räätälöidään yksilöllisesti, ja siihen voidaan sisällyttää monenlaisia kognitiivisen psykoterapian työtapoja.

Tunnesuuntautunut psykoterapia

Viime vuosikymmenten aikana on alettu entistä enemmän ymmärtää, miten keskeinen merkitys tunteilla on terapiassa tapahtuvassa muutoksessa. Siksi terapiatyöskentelyä suunnataan usein paljon tunteisiin. Tunnesuuntautunut psykoterapia sopii monenlaisten vaikeuksien hoitoon. Keskeneräinen asia, vaikkapa vuosien ajaksi vaivaamaan jäänyt menetys tai ero, voi kieliä poissuljetuista tunteista. Tällöin esimerkiksi suremattoman surun parissa työskentely voi helpottaa. Joskus taas kyse voi olla kiukusta, jota henkilö ei ole koskaan voinut ilmaista.

Tunnetyöskentelyä on kehittänyt erityisesti Leslie Greenberg. Psykoterapiamuoto luetaan kuuluvaksi kognitiivis-konstruktiiviseen terapiasuuntaukseen. Tunnesuuntautunut psykoterapia voi toteutua lyhyenä tai pitkänä, asiakkaan tarpeesta riippuen.

Skeematerapia

Skeematerapia on Jeffrey Youngin kehittämä terapiasuuntaus, jossa tutkitaan ja muokataan epätarkoituksenmukaisia uskomusryppäitä (skeemoja, ”tunnelukkoja”), jotka saavat ihmisen toimimaan itselleen haitallisella tavalla. Nämä ovat selkeimmin havaittavissa pitkäaikaisten ongelmien, kuten toistuvan ahdistusoireilun tai -masennuksen ja persoonallisuushäiriöiden yhteydessä. Jos esimerkiksi vaativuuden skeema on kovin vahva, ihminen vaatii paljon itseltään ja muilta. Hän saattaa olla suorastaan perfektionisti ja uuvuttaa itsensä pitäessään rimaa liian korkealla. Moodityöskentelyssä taas tutkitaan eri puolia itsessä, persoonallisuuden erilaisia tiloja ja sitä, miten ihminen siirtyy tällaisesta tilasta toiseen. Sama ihminen voi esimerkiksi yhdessä hetkessä kokea suurta haavoittuvuutta, toisessa käyttäytyä kuin kiukkuinen pikkulapsi ja kolmannessa moittia ja kritisoida itseään ankarasti.

Skeematerapiassa yhdistetään kognitiivisia, käyttäytymisterapeuttisia ja tunnetyöskentelyn menetelmiä, mm. mielikuvaharjoituksia. Mielikuvaharjoitusten avulla voidaan aktivoida vaikea tunnekokemus ja tutkia ja työstää sitä niin, että kokemus helpottuu. Tunteiden aktivoitumista pidetään hyvin tärkeänä skeematerapiassa tapahtuvan muutoksen aikaansaamisessa.

Skeematerapia on osoittautunut vaikuttavaksi erityisesti tunne-elämän epävakauden hoidossa.

Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT)

Marsha Linehanin kehittämä dialektinen käyttäytymisterapia on suunnattu erityisesti epävakaasta persoonallisuudesta ja itsetuhoisesta käyttäytymisestä kärsivien hoitoon. DK-terapian keskeisiä tavoitteita on elämisen arvoisen elämän luominen yksilön omien, henkilökohtaisten elämäntavoitteiden pohjalta. Terapian alkuvaihe on pitkälti työskentelyä, jossa asiakas ja terapeutti tutkivat yhdessä keskustellen itsetuhokäyttäytymiseen ym. hankaliin tilanteisiin johtaneiden tapahtumien ketjuja ja harjoittelevat uudenlaisia taitoja, joiden avulla asiakas voi kestää ahdistusta ja tuskaa. Terapian toisessa vaiheessa käsitellään aiempia (traumaattisia) elämäntapahtumia tai esimerkiksi surua, jota asiakkaan ei aiemmin ehkä ole ollut mahdollista kokea.

Alkuperäisen mallin mukaiseen hoito-ohjelmaan kuuluu kertaviikkoisten yksilökäyntien lisäksi taitovalmennusryhmään osallistuminen kerran viikossa. Monet terapiassa harjoiteltavat taidot pohjautuvat tietoisen läsnäolon (mindfulness) menetelmään.

Dialektinen käyttäytymisterapia kestää vuoden tai kaksi vuotta, jos asiakas hyötyy hoidosta.

Dialektista käyttäytymisterapiaa on tutkittu varsin paljon. Tutkimuksissa on vakuuttavasti havaittu sen vähentävän epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien itsetuhoista käyttäytymistä ja sairaalahoidon tarvetta.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon menetelmä osana kognitiivista psykoterapiaa

Hyväksyvällä tietoisella läsnäololla (mindfulness) tarkoitetaan sitä, että ihminen on läsnä nykyhetkessä, suuntaa tarkkaavaisuutensa käsillä olevaan hetkeen ystävällismielisellä tavalla. Kyse on siten sekä tarkkaavaisuuden tietoisesta kohdistamisesta että myötätuntoisesta suhtautumistavasta siihen, mitä hän havaitsee (esimerkiksi tapahtumat tai tunteet). Tämä alun perin buddhalaisesta traditiosta ja meditaatiosta peräisin oleva lähestymistapa on viime vuosina löytänyt tiensä osaksi monia psykoterapioita. Psykoterapiassa tietoinen läsnäolo mielletään mieluummin asennoitumiseksi ja taidoksi kuin uskonnoksi tai edes varsinaiseksi meditaatioksi.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon taitojen harjoittelua voi sisältyä lähes minkä tahansa psykologisen ongelman hoitoon, jos asiakas pitää tällaisesta lähestymistavasta. Tietoisen läsnäolon menetelmää on sovellettu esimerkiksi toistuvan masennuksen, ahdistuksen, pakko-oireiden, epävakaan persoonallisuuden, traumojen ja tarkkaavaisuushäiriön hoidossa. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo muodostaa joidenkin terapiasovellutusten, kuten tietoiseen läsnäoloon pohjaavan toistuvan masennuksen kognitiivisen psykoterapian ja hyväksymis- ja omistautumisterapian peruskiven.

Lasten kognitiivinen terapia

Lasten kognitiivisessa terapiassa kognitiivisen psykoterapian työtapoja ja -menetelmiä käytetään lapsen ikätasoon ja kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla. Lasten psyykkisten häiriöiden hoidossa tarkoituksena on vaikuttaa mielen sisäisiin prosesseihin, joiden varassa lapsi tulkitsee ja arvioi itseään, läheisiään ja ympäröivää maailmaa ja joiden varassa hän ohjaa itseään. Terapian osana on aina myös toiminnallisuus, leikki ja pelit tai muut lasta kiinnostavat ja lapsen voimavaroja ja onnistumista tukevat asiat. Leikki ja toiminta ovat sekä hoidon muotoja että lapsen itseilmaisun ja vuorovaikutuksen väline. Lasten terapioissa korostuu yhteistyö erityisesti vanhempien ja lapsen lähiverkoston, kuten päiväkodin, koulun tai muiden viranomaisen kanssa. Vanhemmilla voi olla lapsen psykoterapian rinnalla omia hoidollisia tai ohjauskäyntejä omalla terapeutillaan liittyen lapsen kehityksen ja vanhemmuuden tukemiseen tai lapsen terapeutti voi tavata vanhempia lapsen terapiaan liittyen tarvittavasti.

Lasten kognitiivisessa terapiassa tuloksellisuudesta on eniten näyttöä depression ja erityyppisten ahdistuneisuushäiriöiden (yleistynyt ahdistuneisuus, sosiaalinen ahdistus, pelot, pakko-oireet, traumaperäinen stressi) hoidossa, mutta myös monien muiden lasten ongelmien hoidossa (esimerkiksi uhmakkuus, käytösongelmat, neuropsykiatriset häiriöt) käytetään ja tutkitaan kognitiivista terapiaa joko yksinään tai osana laajempaa hoitokokonaisuutta.

Tavallisin terapiaan tuleva ikäryhmä on 7- 12/13 -vuotiaat kouluikäiset lapset. Pienille alle kouluikäisille lapsille on kehitetty kognitiivis-behavioraalista leikkiterapiaa. Lasten terapia lähtee liikkeelle psykoterapeutin tekemästä käsitteellistämisestä, mikä on kokoava ja alustava käsitys siitä, mistä lapsen oireissa on kysymys ja mihin terapia tulee suunnata. Käsitteellistämisestä varten haastatellaan lapsen vanhempia ja huomioidaan lapsesta mahdollisesti aiemmin tehdyt psykologin tai erikoislääkärin tutkimukset. Käsitteellistämisessä pyritään tavoittamaan lapsen kehityshistorian sekä perhe- ja lähiympäristön keskeiset asiat ja ongelmat. Samoin siinä pyritään tavoittamaan, miten lapsen ongelmat näyttäytyvät kehollisesti, tunteissa, ajatuksissa ja käyttäytymisessä ja millaisia selviytymis- tai suojautumiskeinoja lapsi käyttää. Myös lasten kohdalla voidaan tavoittaa ydinuskomuksia itsestä ja ympäröivästä maailmasta ja ns. ajatusvääristymiä, esim. ”kukaan ei tykkää minusta”.

Terapia voidaan kohdentaa esimerkiksi tunnesäätelytaitojen ja itsesäätelyn tukemiseen, sosiaalisiin ongelmanratkaisukeinoihin ja vuorovaikutustaitoihin sekä haitallisiin ydinuskomuksiin ja ajatuksiin. Terapiassa voidaan käyttää opettamista, altistamista, rentoutusta ja erilaisia harjoituksia ja kokeiluja arkielämässä. Traumojen käsittelyyn on olemassa lapsille soveltuvia työskentelytapoja.

Lapsen kognitiivinen terapia voi olla lyhytkestoista, tiettyihin pulmiin tai oireisiin keskittyvää (esim. lapsen pitkittynyt suru, yksittäinen traumaattinen kokemus, lievä ahdistuneisuus, lyhytaikainen koulupelko) tai pidempää, tavallisimmin 1-3 vuotta kestävää terapiaa. Tällöin lapsen oireet ovat olleet jo pidempikestoisempia ja vakavampia ja hoidossa pyritään vaikuttamaan lapsen kehityshistoriassa oleviin oireita synnyttäviin tai ylläpitäviin tekijöihin ja korjaamaan tai ohjaamaan lapsen psyykkistä kehitystä ja rakennetta suotuisaan suuntaan. Lapsen pitkässä psykoterapiassa korostuu myös kiintymyssuhdetekijöiden huomioon otto sekä lapsen että vanhempien samanaikaisessa tuessa. Se tarkoittaa mm. terapian alkuun ja pitkäänkin työskentelyä sen suhteen, että terapiasuhde ja yhteistyö lapsen ja terapeutin välillä muotoutuu hyväksi ja luottamusta tukevaksi. Pitkää psykoterapiaa saattavat tarvita esimerkiksi lapset, joilla on toistuvia traumaattisia kokemuksia taustassaan, masennusta, vakavaa ahdistuneisuutta, pakko-oireita, käytöshäiriö tai neuropsykiatrisia ongelmia. Lasten kognitiivisesta terapiasta on olemassa sovelluksia esimerkiksi tunnesuuntautuneesta ja konstruktivistisesta psykoterapiasta, skeematerapiasta, dialektisesta käyttäytymisterapiasta ja mindfulness-tyyppisestä terapiasta. Myös erilaisia ryhmämuotoisia auttamiskeinoja on kehitetty.

Nuorten kognitiivinen terapia

Tutkimusten mukaan vakavien masennustilojen sekä tiettyjen ahdistuneisuushäiriöiden, erityisesti sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön, esiintyvyys kasvaa merkittävästi nuoruusikään tultaessa. Myös psykoosiriskin ja syömishäiriöiden osuus kasvaa.

Nuorten laajempi tietopohja, kyky parempaan kognitiiviseen itsesäätelyyn ja käsitteellisen ajattelun ja taitojen kehittyminen mahdollistaa kognitiivisten menetelmien tehokkaamman käytön nuorten terapiassa. Nuoret ovat halukkaita kokeilemaan uusia taitoja ja omaksumaan tietoa. Minäkuva muuttuu abstraktimmaksi ja sosiaalisten suhteiden ja ikätoverien merkitys kasvaa, mikä osaltaan voi aiheuttaa turvattomuutta ja erilaisia pelkoja.

Nuorten kognitiivisessa terapiassa tutkivan yhteistyösuhteen ja luottamuksen rakentuminen terapian alussa on keskeistä. Terapeutti voi tarjota neutraalia tietoa, punnittua kokemusta ja edustaa ulkopuolisuutta nuoren oireissa ja perhetilanteessa joutumatta olemaan asemassa, jossa arvottaa tai asettaa kurinpidollisia keinoja. Nuoret arvostavat tällaista asetelmaa ja psykoterapeutin rooli voi olla ikään kuin valmentajan tai mentorin. Nuorten kognitiivisessa terapiassa voidaan tarvittaessa hyödyntää vanhempien apua ja on tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät väliintulojen tai esim. altistusten tai oikeassa elinympäristössä toteutettujen välitehtävien tai käyttäytymiskokeiden merkityksen ja voivat tukea nuorta niissä.

Nuorten kognitiivisen psykoterapian metodeina käytetään mm. tiedon antamista, ajattelun, tunteiden ja käyttäytymisen suhteiden tutkimista, erilaisia harjoituksia ja ongelmanratkaisu-keinojen ja taitojen opettelua (esim. sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen opettelua, sekä toimivaa omien tarpeiden ja tunnetilojen viestintää). Ahdistuneisuushäiriöiden terapiassa käytetään näiden ohella altistamista. Oireita laukaisevien tekijöiden ja perususkomusten yhdessä tutkiminen ja ymmärtäminen on tärkeää. Kognitiivisten työtapojen, esimerkiksi tilanne- tai ketjuanalyysien tai ajatuspäiväkirjojen tekeminen sattuu kehityksellisestikin osuvaan vaiheeseen, jolloin nuorilla on kyky, mutta ei vakiintunutta tapaa, reflektoida omia ajatuksiaan ja toimintojaan ja muodostaa niille vaihtoehtoja. Nuoruusiän psykoosiriskiä hoidettaessa keskeisenä pidetään normalisoivaa, tukea antavaa ja realisoivaa työskentelyotetta, stressinhallintakeinoja ja positiivisten ja negatiivisten psykoosioireiden muokkaamista.

Nuorten terapioissa on mahdollista hyödyntää laajasti erilaisia kognitiivisen terapian suuntauksia, interpersoonallisia ja konstruktivistisia menetelmiä sekä myös ryhmämuotoista auttamista.

Kognitiivinen pari- ja perheterapia

Kognitiivisessa pari- ja perheterapiassa hyödynnetään kognitiivisen psykoterapian teoriaa ja työmenetelmiä, joiden avulla tutkitaan ja muokataan kumppaneiden ja/tai perheenjäsenten  keskinäistä vuorovaikutusta ja tapaa reagoida ja antaa merkityksiä suhteessa toisiinsa ja autetaan perhettä sen ongelmanratkaisuissa ja vuorovaikutuksessa.

Kognitiivis-behavioraalinen perheterapia on eri terapiasuuntauksia integroiva työskentelytapa, joka yhdistää esimerkiksi systeemiseen tai muuhun perheterapian suuntaukseen kognitiivis-behavioraalisia tekniikoita ja menetelmiä. Sitä on alkujaan sovellettu lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen tukemiseen ja erityisesti käytöshäiriöisten lasten hoitoon. Perheterapian alussa tutkitaan esim. kunkin perheenjäsenen negatiivisia, automaattisia ajatuksia ja ydinuskomuksia, joiden varassa yksilöt tulkitsevat toisiansa ja jotka tuottavat ongelmallista vuorovaikutusta, hankalia tunteita ja käyttäytymistä. Kunkin perheenjäsenen kuvauksesta ja havainnoista perheestä muodostetaan yhteinen käsitteellistäminen siitä, mitä ongelmaa yhdessä lähdetään työstämään. Behavioraaliset tekniikat voivat pitää sisällään kommunikaation opettelua, ongelmanratkaisutaitoja ja perheenjäsenten käyttäytymisen muokkaamista positiivisempaan suuntaan sekä vanhemmuuden taitojen opettelua. Kognitiiviset työskentelytavat pitävät sisällään esim. vaihtoehtoisten ajatusten ja toimintatapojen muokkaamista. Kognitiivis-behavioraalisella perheterapialla tavoitellaan joustavampaa ja tyydyttävämpää emotionaalista kokemusta ja parempaa vuorovaikusta ja läheisyyttä perheenjäsenten välillä.

Kognitiivinen pariterapia on lähtenyt liikkeelle kognitiivis-behavioraalisesta suuntauksesta, joka on edelleen yksi tutkituimmista pariterapiamuodoista tunnekeskeisen pariterapian ohella. Kognitiivis-behavioraalisen pariterapian lähtökohtana on parin ongelmien huolellinen käsitteellistäminen ja sen pohjalta parin kanssa yhteistyössä tehdyt tavoitteet. Työmenetelminä käytetään esim. psykoedukaatiota, ongelmanratkaisukeinojen oppimista sekä negatiivisen vuorovaikutuksen muuttamista. Kognitiivisten psykoterapiamenetelmien pohjalta pariterapiassa voidaan työstää lisäksi yksilön automaattisia ajatuksia, uskomuksia, standardeja  ja skeemoja, jotka aiheuttavat ongelmia parisuhteelle.  Myöhemmin kognitiivisen pariterapian työmenetelmiin on otettu mukaan laajemmin parin historia, sosiaalisen tuen merkitys, ympäristöön liittyvät asiat sekä parin väliset tunnekysymykset, kuten läheisyys ja intimiteetti.  Yksilöiden tarpeiden ja toiveiden esilletuominen, primaari- ja sekundaaritunteiden tutkiminen ja turvallisen aikuisen kiintymyssuhteen tarve ovat keskeisenä tunnekeskeisessä pariterapiassa, joka on tällä hetkellä erittäin käytetty pariterapiamenetelmä ja sopii hyvin kognitiiviseen pariterapiaan. Dialektista käyttäytymisterapiaa voidaan käyttää pareilla, joilla on vaikeita tunteiden säätelyn ongelmia. Kognitiivinen paripsykoterapia on integratiivista ja se voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista. Parityöskentelyä voidaan käyttää apuna myös tukemassa yksilöpsykoterapiaa esim. masennus- ja ahdistuneisuushäiriöissä.

Kognitiivinen psykoterapia Suomessa

Suomessa kognitiivinen psykoterapia lähtee asiakkaan ainutkertaisuudesta, hänen tarpeistaan ja yksilöllisestä tilanteestaan. Suomalaiset kognitiivisen psykoterapian koulutusohjelmat antavat terapeuteille yleensä valmiudet hyödyntää työskentelyn perusmenetelmiä monipuolisesti. Lisäksi koulutukset antavat perustietoa ja taitoa soveltaa myös joidenkin integratiivisten eli eri lähestymistapoja yhdistelevien hoitomallien (kuten skeematerapia, DKT, tietoisen läsnäolon taitoihin pohjaava masennuksen hoito) mukaista työskentelyä. Usein terapeutit perehtyvät erityisesti joihinkin hoitomalleihin ja työskentelytapoihin ja hankkivat peruskoulutuksen jälkeen lisäkoulutusta näistä tai laajentavat osaamispohjaansa useampiin lähestymistapoihin. Suomessa laaja-alainen koulutus mahdollistaa sen, että kognitiivista psykoterapiaa tehdään yleensä yhdistellen useita eri työskentelytapoja tai hoitomalleja kunkin asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja tilanteen mukaan.

Printed from: http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=4 .
© Sara Gilbert 2014.